Marraskuun iltapäivä pimeimmillään istuimme me, neljä naista, keskustelemassa kauneudesta. Ulkona, ikkunoiden takana vallitsee kaiken valon syövä sumusade, joka on sellainen yleinen loppuvuoden kostean humuinen ilma. Aurajoki näyttää syvän mustalta, ja huomaan ajattelevani kuinka kotoisaa kaikki on juuri nyt. Minut valtaa rento ja aavistuksen hellä hetki, kun istumme tässä ja muistelemme Rauhankadun myymälää, jossa kaikki me neljä olemme kohdanneet ensimmäisen kerran.
Wäinö Aaltosen, WAMin, nykytaiteen museon kahvilassa käy kuhina. Paikka tuntuu olevan kohtaamispaikka ja rauhallinen soppi, jonne on helppo tulla, jossa on kivasti väljää ja vain sopivasti hälyä.
Tuohon paikkaan, minä, Iina ja Riikka kutsuimme Annika Välimäen teelle, jotta voisimme haastatella häntä. Ihmiset ovat kiinnostavia ja uteliaisuus vie tutkimaan toisen ajatuksia pintaa syvemmälle. Annika on kiinnostava, koska on varmaa, että hänellä luovana esteetikkona on oma näkemys ja käsitys aiheista, jotka meitäkin vahvasti kiinnostaa: kauneus ja luonnonkosmetiikka. Lisäksi Annika ikään kuin on osa Biodellyn historiaa myös työnsä kautta.
Kuka hän on?
Annika Välimäki on turkulainen graafinen suunnittelija. Hän suunnittelee logoja, brändi- ja yritysilmeitä, nettisivustoja ja tuotepakkauksia, piirtää kuvia ja kalligrafiaa, kirjoittaa, valokuvaa ja hallitsee sosiaalisen median kiekuratkin.
Hän on aikaansaava ja idearikas nainen, sellainen tyyppi on Biodellyn korvaan yhtä kuin kiinnostava ja innostava nainen.
Olemme tutustuneet Annikaan hyvin muutamien vuosien aikana hänen asioidessaan Biodellyn myymälässä, ja aina ihastelleet kuinka rauhallinen ja aito Annika on. Hän puolestaan kertoo, että on tutustunut luonnonkosmetiikkaan, kun Biodelly vuonna 2016 tilasi uuden yritysilmeen. Se oli niitä aikoja, jolloin luonnonkosmetiikka alkoi yleistyä Suomessa yhä enemmän, Annika kertoo ja jatkaa, että työn myötä luonnonkosmetiikan tullessa tutuksi, alkoi myös testailu ja ihastuminen tuotteisiin. Tämän myötä myös tietoisuus on kasvanut. Luonnonkosmetiikka tuntuu oikealta valinnalta omalle kropalle ja ympäristöllekin, sitä kautta se on hyvän mielen valinta, hän kiteyttää, ja lisää että jokin kosmetiikkatuote saattaa houkutella esteettisesti, mutta jää hyllyyn niille sijoilleen, jos se ei ole tuote, joka palvelee täydellisesti ihon tarpeita.
”En osaa lukea incejä, se ei kiinnosta. Ostamisen helppous on hankkia kosmetiikka sieltä missä joku on tehnyt valinnan puolesta, kuten Biodellystä”.
Tähän perään on pakko heti kysyä, tai oikeastaan varmistaa, ettei tilanne ole muuttunut, sillä matkalla tapaamiseen Iinan kanssa veikattiin, onkohan Annikan lempparituote yhä Whamisan Deep Rich kasvovesi.
”Juu, se on, aina vaan!” Annika nauraa.
”Aamuin illoin ja päälle hyaluronihapposeerumi. Päivällä yksi pumppaus arganöljyä ja yötä vasten extrapumppaus päälle. Siinä mun luottotuotteet, ja jos kysytte, mikä on hehkuvan ihon salaisuus, niin kyllä se mielestäni on kosteuden lisääminen ja ylläpitäminen iholla.”
Mainittakoon seikka, mikä ei ehkä välity kuvista, että hyvin on näkyvä salaisuus Annikalla, sillä syväkosteuttava kasvovesi todella toimii ja saa ihon hehkumaan.
Entä millaisia kauneudenhoitorutiineja sulla on?
”En ole kovin rutinoitunut. Katson fiiliksen ja ihon tarpeiden mukaan mitä teen milloinkin. Pyörittelen kuorintavoidettaiholle, kun se tuntuu samealta ja levitän kosteuttavan naamion, kun kaipaan iholle lisää hehkua. Meikkaan aina melko samalla tavalla, siinä en osaa kikkailla. Mutta ihonhoitoon voisin käyttää, vaikka miten paljon aikaa – Rakastan ihonhoitoa!”
Mutkattomuus ja mukavuus kulkevat kivasti Annikan suhtautumisessa kauneudenhoitoon ja kauneuteen.
Mitä kauneus merkitsee sinulle? - Hyvää oloa itsestä, hehkua, tasapainoa.
Millainen on kaunis ihminen? - Hymyilevä, ryhdikäs, sinut itsensä kanssa.
Oih! Kuvailit juuri itseäsi, sillä tuollaisena sinut näen, ihailen avoimesti. Huomaan Annikan hieman häkeltyneen, jonka vuoksi ajatuksissani ihailen häntä yhä enemmän. Aitojen, sellaisten jalat maassa-tyyppinen viehätys on juuri siinä, että he vain ovat, tässä ja läsnä omana itsenä, hyvällä tavalla itsevarmoina sekä kaikilla elämän osa-alueilla onnellisia, tasapainoisia ihmisiä, vaikka joskus epämukavia aikoja eläisivätkin. Kaikki virtaus kuuluu elämään.
Tästä ajatuksesta tulee mieleeni kysyä, kokeeko Annika kauneuden haasteita itsellä tai yleisesti?
”Itsellä ei ole erityisesti mitään haasteita, koska en ajattele niitä, joskus on jotain ei-niin-kivoja-päiviä tai bad-hair-day, sellaisia hetkiä tulee varmaan kaikille, toisinaan ja aina joskus. Mutta joo, yleisesti ottaen liialliset ääripäät ilmiöissä on pelottavia, kuten toisaalta nukkemainen Kardashian-kauneusihanne ja toisaalta seikka, että kehopositiivisuuden nimissä unohtuu joissain yhteyksissä se tärkein eli hyvinvointi ja terveys. Tasapaino on best.”
Vaihdamme pöydän yli hymyjä ja pään nyökytyksiä sille yhtä mielisyydelle, kun voimme jakaa samaa ajatusta siitä mitä on olla kaunis luonnollisesti. Tasapaino on avainsana.
Entä millaisia muita kauneusvinkkejä sulla on?
"Kosteus on kaiken a ja o. Vesi juomana ja kasvovettä iholle, juurikin tuo Whamisan Deep Rich esimerkiksi. Enemmän kosteutta kuin rasvaa, vaikka mulla on kyllä arganöljy myös vakkarikäytössä, sen käyttö lisääntyy mitä enemmän mennään talvea kohti…”
Tähän väliin Iina huomaa kysyä Annikalta kosteuttaako hän ihoa 7 Skin Methodin mukaan.
"Juu, aluksi tein sitä sen seitsemän kerrosta, mutta nyt olen käyttänyt tuota luottokasvovettä niin kauan, että kolme kerrosta tai vähemmän on ihan riittävä.”
Iho imee juuri sen minkä tarvitsee ja säännöllisesti toteutettu kosteutus iholle takaa sen, että jossain vaiheessa ei ehkä enää niin kovasti tarvitse läträillä. Hyvin kostutettu iho ja hyaluronihapposeerumi yhdessä takaavat kimmoisan ja joustavan ihon.
"Voisin muuten lisätä vielä, että yhtenä kauneusvinkkinä on ehdottomasti ulkoilu, se raikastaa ihoa ja saa sen hehkumaan eloa. Tällainen kostea sää on muuten aika ihana iholle.”, Annika osoittaa ikkunoihin ja ulos.
Pöydässä nyökytellään taas syvästi. Tarkoitatko siis, että ulkoilee ilman meikkiä vai meikillä?
”Ei sillä ole väliä, kunhan ulkoilee. Aika paljon tulee varmaan tehtyä kävelyretkiä meikillä, jos menee ulos suoraan töistä. Tästä muuten tuli mieleen, että ehdoton kauneusvinkki on, etten voisi kuvitella meneväni nukkumaan meikeissä tai epäpuhtaalla iholla. Puhdistan ihon Whamisan öljyputsarilla ja käytän sen kanssa konjac spongea. Aiemmin sanoin, että ei mulla ole rutiineja, mutta kyllä tosi tarkka olen ihonpuhdistuksesta ja kosteutuksesta, nyt kun sitä oikein ajattelee!”.
Hoidatko sisäisesti kauneutta muulla tavoin kuin juomalla vettä?
"En ehkä ajattele sisäisen kauneudenhoitamista vaan enemmän hyviä elämäntapoja, joiden bonus toki on nuo plussat kauneuden puolelle. Veden juomisen lisäksi syön paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä, koska pidän niistä. Sellaista huomaamatonta kauneudenhoitoa”, Annika vinkkaa. Naisella on ihailtavan terve ja letkeä asenne.
Tästä puhuttaessa on pakko kysyä tämä jokseenkin kliseeksi muodostunut: Kumpi voittaa kiireisinä aamuina, kun pitää lennossa valita, kuppi kahvia vai sipaisu huulipunaa?
Annika naurahtaa, ”heh, en käytä kumpaakaan!” ja osoittaa mustaa teetä edessään. "Olen aika onnekas, koska aamuisin en ole kovin kiireinen, sillä työskentelen kotona ja harvoin buukkaan tapaamisia aamuksi, joten ehdin aina syödä aamupalan ja meikata."
Annika ei ole vielä maininnut yhtä tuotetta ollenkaan, vaikka tiedän hänen sitä ostaneen Biodellystä, joten kysyn:
Käytätkö silmänympärysvoidetta?
”Kyllä, käytän! Olen käyttänyt 16-vuotiaasta asti. Minulla on ryppyisyyteen taipuvainen iho silmänalusilla ja ne kaipaavat kosteutusta. Mutta: toisinaan käytän nykyään arganöljyä koko kasvoilla enkä lisää enää silmänympärysvoidetta.”
Me kaikki olemme ryppyisyyteen taipuvaisia, se on väistämätöntä. Toki on olemassa geenitekijät ja raskauttavat olosuhteet, mutta paljon voi itsekin tehdä: ihon kosteutus, auringolta suojautuminen ja terveet elämäntavat hidastavat ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä iholla huomattavasti.
VAU!
Millaista panostamista jo teininä, ja tunnen löytäneeni kohtalotoverin, sillä olen vannoutuneena kosmetiikkadiggarina aloittanut silmänympärysvoiteen käytön myös nuorena, tosin vaivihkaa äidin voiteista. "Testailin salaa äidin muitakin kasvovoiteita, kuten jotain anti age-kultahippuseerumia, jonka tuloksena mun naama paloi, siis ihan palovammoille!”, tunnustan naisille kädet poskilla ja irvistän muistosta. Toisinaan vaikuttavat tehoaineet ovat iholle liikaa liian aikaisin.
Iina katsoo minuun nauravasti ja tokaisee: ”Miten mä en ole Miila yhtään yllättynyt tästä!”.
Hörpimme lisää teetä ja Riikka napsii loput kuvat Annikasta. Tuijottelemme hetken iltapäivän tummuuteen, ja pohdimme, pitäisikö sortua vielä vitriinissä kutsuviin leivonnaisiin.
Annika, oisko susta innostavaa suunnitella kosmetiikkapurkkeja? särjen pienen hiljaisen hetken.
"Olisi! Saisin yhdistää siinä kaksikin intohimoani: visuaalisen brändäyksen ja kosmetiikan. Se olisi ihanaa! Suunnittelun tulokseen vaikuttaisi eniten tuote itsessään, sen ominaisuudet ja kohderyhmä, jolle tuotteen halutaan tuntuvan vastustamattomalta. Olisi ihana suunnitella jokin minimalistinen ja seesteinen pakkaus, tai sitten joku kreisi väri-ilottelu!”, Annika hihkuu silmät loistaen.
Ja jatkaa, että työ, erityisesti suunnittelutyö on sellaista, johon hän uppoutuu täysin. Silloin unohtaa syödä ja venytellä - ”Joskus minulla on ajastin piipittämässä taukojen merkiksi ja se on kyllä kiva käytäntö”.
Riikka kertoo, että luovan työn ns. huono puoli on nimenomaan tuo Annikan mainitseman unohduksiin uppoutuminen, silloin täytyy muistaa aikarajata tekemistä.
Viisaita naisia kumpikin, koska intohimoisen tekemisen kääntöpuoli on usein tuo perustarpeiden unohtaminen, mikä taas voi johtaa uupumukseen, jos ei pidä itsestään huolta. Itsestään huolehtiminen myös tässä elämän osa-alueessa on hyvä kauneusteko. Toisaalta inspiroitunut työskentelytapa on kuin hyvä kirja, jota ei tee mieli lopettaa vaan se on pakko lukea samalla istumalla kannesta kanteen, jos se vain on suinkin mahdollista.
Siitä tuleekin mieleeni kysyä lopuksi ja puhtaasti omakohtaisista syistä, koska lukulistani vaatii täydennystä ja toisten ihmisten kirjahyllyt ovat vähintäänkin yhtä kiinnostavia kuin kosmetiikkapussit.
Mikä kirja on vaikuttanut sinuun?
”Oskari Saaren Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Ajatus kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista onnellisuuden taustalla kolahti täysin. Kirja oli tosi hienosti koottu ja inspiroi tarkastelemaan omia arjen valintoja ja uudessa valossa.”, Annikan vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Hän kertoo vielä, että kirja löytyi sattumalta siskon miehen kirjavalikoimasta.
Sitten jatkammekin kirjallisuusaiheista, hörpimme loput teet, läppäämme ruudut kiinni, puhumme niitä näitä ennen kuin hipsimme sumuiseen iltaan ja kohti kotejamme.
Annikan suosikkituotteet
Whamisa Deep Rich Toner - kasvovesi
Whamisa Cleansing Oil - puhdistusöljy
Evolve Organic Beauty Hyaluronihappo seerumi
Annika Välimäen kortit ovat saatavilla Biodellyssä. Nyt valikoimassa on myös muutamia uutuuksia. Joulukorttien aika on aivan näinä päivinä ja ystävälle, mummille tai rakkaalle lähetetty kaunis korttiajatuksineen on erikoisempaa kuin nykypäivän perinteinen whatsapp-viesti.
Annika Välimäki kortit löytyvät täältä.
Teksti: Miila Louhikkola
Kuvat: Riikka Lilja-Niemi