Kirjoittaja | Mippi Vuorikoski. Kuvat | Biodelly & Pexels.
Kirjoittaja | Mippi Vuorikoski. Kuvat | Biodelly & Pexels.
Mistä puhumme, kun puhumme seksuaalisuudesta? Seksuaalisuus on nimittäin paljon enemmän kuin seksin harrastamista. Me puhumme suhteesta kehoon, mieleen ja sen sisältöihin, nautintoon, sukupuolisuuden kokemiseen, toisiimme ja sen erityisen elinvoiman tuntemiseen. Puhumme samaan aikaan valtavan merkityksellisestä, mutta edelleen vielä vähätellystä ja vaietusta osasta ihmisyyttämme.
Kehollisuudesta ja kosketuksesta nauttiminen on osa ihmisyyttä. Iän myötä koskettamisen ja nautinnon merkitys muuttuu, kun heräämme seksuaalisiksi olennoiksi. Oman kehon koskettaminen ja kosketuksesta nauttiminen saattaa saada monia eri sävyjä, riippuen omasta kodista ja ympäröivästä kulttuurista ja siitä, miten seksuaalisuudesta on tai ei ole puhuttu. Tästä voi seurata tiedostamatonta häpeää ja vierauden kokemusta suhteessa omaan ja toisten seksuaalisuuteen.
Seksuaalisuuteen kuuluu ilon ja nautinnon rinnalla myös erilaisia varjoja. Meillä kaikilla on kohtia itsessämme, symbolisesti ja kirjaimellisesti, joita on vaikeampi hyväksyä osaksi kokonaisuutta. Nämä kohdat ja teemat ovat yhtälailla luonnollinen osa meitä. Ihmisillä on jaettu kokemus myös siinä, että seksuaalisuus on herkkää ja haavoittuvaista. Ei aina silkkaa iloa ja nautintoa.
Seksuaaliseen hyvinvointiin kuuluu myös se, että uskaltaa välillä mennä pinnan alle kysymään itseltään: mitä seksuaaliselle hyvinvoinnilleni OIKEASTI kuuluu?
Vastaanotollani käsitellään usein asiakkaiden kanssa seksuaalihistoriaa ja peilataan nykyhetkeen tai vaikka erilaisiin estoihin ja oireiluihin niitä tuntemuksia, joita seksuaalisuuteen epämääräisesti suhtautunut ilmapiiri on itsessä aikaansaanut. Hyvä uutinen on se, että ihminen on seksuaalinen olento elämänsä loppuun asti, eikä ole koskaan liian myöhäistä karistaa irti turhaa häpeää, syyllisyyttä tai vierauden tunnetta suhteessa siihen!
Aivan, kuten seksuaalinen hyvinvointi voi olla osa suhdetta ja suhteita muiden kanssa, on se suhdetta itseesi ja omaan nautintoosi. Myös suhteessa olevilla on jaetun seksuaalisuuden rinnalla oma, erillinen seksuaalisuus.
Sooloseksi ei ole toissijainen harjoite silloin, kun kumppania ei ole, vaan laatuaikaa ja ihanaa nautintoa itsesi kanssa ihan aina, kun sitä haluat ja kaipaat!
Historiallisesti, erityisesti naisen seksuaalisuutta ja sen merkitystä hyvinvoinnin kannalta, on pidetty pitkään varjossa. Suoraan sanoen, elämme ajanjaksoa, jossa sen merkityksestä on vasta nyt alettu puhumaan. Sooloseksistä ja vaikkapa orgasmien merkityksestä puhutaan, kirjoitetaan ja keskustellaan avoimemmin kuin koskaan. Joidenkin mielestä jo liikaa - minun mielestäni vielä liian vähän.
Mitä enemmän puhumme, sitä normaalimmaksi ja arvostetummaksi asiaksi kaikkien oikeus nautintoon muodostuu. Se taas vaikuttaa sekä yksilöön että suhteisiin. Nautinto ja vapautuminen on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että se voimauttaa laaja-alaisesti meitä ihmisiä. Myös niissä elämän osa-alueissa, jotka eivät edes seksuaalisuuteen näytä liittyvän. Kun mieli ja keho oppivat erottamaan sitä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, voi suu alkaa sitä muillekin ilmaisemaan.
Todellisuus alkaa muuntumaan, kun emme enää tyydy, vaan haluamme parasta. Parasta itselle, toisille, ympäristölle.
En tiedä, miten sinä tämän artikkelin lukija, koet oman seksuaalisuutesi. Tässä muutamia kysymyksiä, joita kehotan sinua pohtimaan.
Mitä tunteita sana “seksuaalisuus” sinussa herättää?
Miten kehosi tuntuu reagoivan sanaan seksuaalisuus?
Onko seksuaalisuus tärkeä vai vieras osa itseä?
Miten suhtaudut omaan nautintoosi?
Entä sooloseksiin?
Onko sillä lupa olla osa seksuaalisuuttasi?
Minkälaisesta kosketuksesta kehosi nauttii?
Entä mieli, mistä fantasioit ja minkälaiset ajatukset sinua kiihottavat?
Onko sinulla lupa pyytää muilta sitä, mitä kehosi ja mielesi kaipaa?
Liittyykö seksuaalisuuteen luontevaa mutkattomuutta vai kenties kipukohtia ja pettymyksiä?
Entä mitä kohti haluaisit olla matkalla?
Kenen tai keiden tukea kaipaat tälle matkalle?
Tervetuloa tutkimaan jatkossa seksuaalisuutta ja sen kaikkia, ihania teemoja yhdessä minun ja Biodellyn kanssa!
❤ Mippi
Kirjoittaja
Mippi Vuorikoski on luonnonkosmetiikkaa rakastava ihmissuhde- ja vuorovaikutusasiantuntija, ratkaisukeskeinen terapeutti sekä seksuaalineuvoja, joka työskentelee Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksessa yksilöiden ja pariskuntien kanssa. Mippi kirjoittaa kuukausittain artikkeleja ja tuottaa Instagram sisältöä seksuaaliseen hyvinvointiin liittyen omien somekanavien lisäksi nyt myös Biodellyn alla.