🤍 KIITOS!🤍

0

Ostoskorisi on tyhjä

K-Beauty & Whamisa – mistä on kysymys?

05.02.2018 3 min lukuaika

K-Beauty eli korealainen kosmetiikka on hehkutetuin asia kauneusmaailmassa ympäri maailmaa juuri nyt. Korealainen kosmetiikka on usein leikkisää, mutta mistään hömpästä ei todellakaan ole kysymys – ainakaan Whamisa luonnonkosmetiikassa – etenkin kun tarkastellaan miltä tuotteiden INCI:t näyttävät. Pelkkä silmäys niihin saa ihon hehkumaan! Mielenkiintoisia Whamisan tuotteista tekee erityisesti fermentointi sekä erilaiset koostumukset tuotteissa, mielenkiintoinen käytettävyys, kuten esimerkiksi kangasnaamiot eli sheet maskit  sekä kaunis pakkausdesign.

Korealainen kauneusperinteen mukaan kosmetiikka ja kauneus kuuluu kaikille. Kuinka jokainen hetki sen kanssa voi olla mielenkiintoinen elämysmatka omaan ihoon ja irtiotto päivän rutiineista. Korealainen ihonhoito on kokonaisvaltaista ja siinä käytettävät kauneusrituaalit perusteellisia, muttei vakavia. (Toki korealaista kosmetiikkaa voi käyttää, vaikkei ihonhoidolta hakisikaan elämyksellisyyttä.)

Biodellyyn juuri rantautunut Whamisa on korealaista kosmetiikkaa parhaimmillaan, ja lisäksi vielä luonnonkosmetiikkaa. Whamisan tuotteet ovat fermentoitua kosmetiikkaa, johon Whamisa käyttää omaa kehittämäänsä erikoismenetelmää. Tuotteilla on vedetön koostumus ja BHID-sertifikaatti. Whamisan tuotteet sisältävät huikean määrän luomuviljeltyjä ainesosia ja lisäksi sarja on (tottakai) eläinkokeeton.

Whamisa on syntynyt pitkän tuotekehityksen tuloksena vuonna 2010. Idean isänä on toiminut herra nimeltä Ryan Park, ENS Beautyn perustaja. Hän halusi luoda ihonhoitotuotteita, joissa on pyritty tuomaan luonnon mahtavat edut iholle asti. Whamisassa käytetyt raaka-aineet ovat huippulaatuisia ja lisäksi niiden vaikutusta iholle on voimistettu käymisprosessilla, johon Whamisan asiantuntijatiimi on kehittänyt oman erikoismenetelmän. Whamisan takana on pitkän linjan tuotekehittely sekä korkealaatuiset kasviraaka-aineet.

Viime aikoina on huomattu miten iho hyötyy, kun sille lisätään ihmiskehossa luonnostaakin esiintyviä mikrobeja. Näitä hyvisbakteereja eli probiootteja syntyy kun kasveja fermentoidaan. Fermentointi yhdessä vedettömän koostumuksen kanssa auttaa pitämään tuotteen hyvin ravinnerikkaana. Fermentoinnin etu on raaka-aineiden tehokas ja kaunistava vaikutus iholle pitkäkestoisella tavalla. Fermentoidut aktiiviaineet imeytyvät todella hyvin iholle, suojaavat ihoa sekä tukevat ihon omaa luontaista toimintaa.

Korealaisesta kosmetiikasta ei voi olla puhumatta ilman The 7Skin Methodia. Tämä metodi sopii kaikille ihotyypeille, sillä jokainen iho janoaa kosteutta, sitä ei voi näin syksyllä talvea vasten olla liiaksi korostamatta. Tämän seitsenvaiheisen kosteutusmenetelmän avulla ihon kosteuspitoisuutta saadaan sekä täydennettyä että tasapainotettua ”kerros kerrokselta”. Iholle saadaan aikaan kasteinen hehku, joka näyttää siltä kuin ihoa olisi valaistu sisältäpäin. Tämän hetken kuumimpia kauneustermejä ovatkin layering (kerrostaminen) ja dewy- look (kostean raikas ja kuulas iho). Seitsemän vaiheen metodia voisi yhtä hyvin kutsua hehkuvan ihon reseptiksi. Vau, kuinka se tehdään?

Iholle kerrostetaan seitsemän kertaa hoitonestettä, joka taputellaan iholle, annetaan imeytyä miltein kokonaan, jonka jälkeen lotrataan uusi kerros, tosin lotraaminen saattaa nyt olla hieman harhaanjohtava kuvaus, sillä hoitonestettä kuluu iholle hyvin maltillinen määrä kerralla. Lopputuloksen vaikutelma on kuin kostein kesäsade olisi raikastanut kasvosi tasaisesti kauttaaltaan. Kun ihoa kosteutetaan nestemäisellä tuotteella eikä esimerkiksi voiteella, ihon pinta ei jää tahmeaksi ollenkaan ja iho on imukykyisempi nesteelle, joka mahdollistaa uuden kerrostamisen. Tässä metodissa ei kannata oikoa mutkia, sillä näin vähitellen kosteuttaminen takaa tasaisemman, pehmeän ja takuulla hehkuvimman lopputuloksen.

On yllättävää miten vaivatonta prosessi on kun siihen tuumasta toimeen ryhtyy, sillä ohuen koostumuksensa ansiosta hoitonestettä voi melko nopeasti lisätä kerroksen toisensa päälle, nahkealle vaan ei märälle iholle, tunnet oikean hetken kyllä. Tuntuma on tärkein, eikä ole niin tärkeää teetkö kosteutuskierroksen kolme vai seitsemän kertaa, sillä oma ihosi kyllä kertoo miten on parasta syväkosteuttaa ihoa. Whamisalla kerrostaminen on helppoa, sillä sarjan kasvovedet ovat koostumukseltaan kevyesti geelimäisiä ja hyvin imeytyviä. Iholle jää aivan mielettömän fressi fiilis, kun taputtelet käsillä tuotteen kasvoille, kaulalle ja dekolteelle.

Kosteutus kannattaa sinetöidä iholle kosteusvoiteella ja mahdollisesti vielä kasvoöljyllä. Epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle kosteutus ja kasvoöljy ovat parasta mitä voi olla, sillä mustapäät ja valkopäät pulpahtavat pintaan kuin itsellään ja poistuvat muistoksi vain muutaman nesteytyssession jälkeen. Viileänä vuodenaikana kannattaa seitsemän vaiheen metodi ajoittaa iltaan, sillä aamun kipakkuus saattaa napata kiinni vasta kosteutettuun ihoon liiaksi. Eikä vähäisimpänä huomiona: hyvin nukutut yöunet syväkosteutetun ihon kanssa ovat luonnollisesti parasta faceliftausta.

Olemme suitsutelleet iloisina Whamisan incejä ja varsin hyvin tuloksin eri ihotyypeille testailleet Whamisaa useamman kuukauden ja voimmekin todeta, että tuotteet todella toimivat!

Tässä listattuna kolme tämän hetken suosikkituotetta, jotka sopivat niin kuivalle, epäpuhtaalle sekä väsyneelle iholle:

Toner Deep Rich – Syväkosteuttava kasvovesi sopii erityisesti kuiva- ihoisille, mutta on aivan must have myös epäpuhtaille ihoille, joita vaivaa pintakuivuus. Toner sisältää argan- ja avokadoöljyä sekä rauhoittaa mahdollista punoitusta voikukkauutteen ansiosta. Kasvovesi on fermentoitu ja vesi on korvattu aloe veralla sekä krysanteemin kukilla, jotka takaavat paitsi lempeän tuoksun myös lähes seerumimaisen tuntuman. Kasvovesi pehmittää ihoa ihanasti. Itseasiassa iho näyttää muutaman käyttökerran jälkeen kuin olisi nukkunut mitä makeimmat sunnuntaipäikkärit!

Finger Mitt- kuorintalaput ovat hauskaa K-beauty -innovaatiota; Whamisalta löytyy näitä sormiin sujautettavia kuorintalappuja monelle ihotyypille. Kuorintalapuilla kuoriminen on täsmäkuorintaa parhaimmillaan: sujauta lappu muutaman sormen päälle ja kuori ihoa, näin näppituntumalla tulee varmasti leuankuoppa ja nenänpielet kuorittua superhuolellisesti. Betaiinisalisyytti takaa tehokkuuden ja toimivuuden, mutta kuorintalappujen koostumukset ovat optimaalisia kullekin ihotyypille, esimerkiksi rasvaisen ihon sormilaput ovat hedelmähappoa sisältäviä sekä kaikille ihotyypeille tarkoitetuissa kosteuttavissa kuorinta lapuissa on sisältönä mm. fermentoitua aloe veran lehtiuutetta, jolla on iholle todella rauhoittava vaikutus.

Kelp Sheet Mask on todellinen ravinnepommi, niin mahtavat ainesosat siinä on! Kertakäyttöinen kangasnaamio sisältää 32 luomuviljeltyä raaka-ainetta, jotka kirkastavat ihoa ja tekevät siitä nuorekkaan näköisen. Kelp Sheet Mask kannattaakin hankkia nyt ennen juhlakautta sillä se pikakaunistaa ihon ennen tärkeää iltaa.

Myös Whamisan hiustuotteet ovat huippuja! Ne saapuvat valikoimiimme lähiviikkojen aikana.


Jätä kommentti

Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.