🤍 KIITOS!🤍

0

Ostoskorisi on tyhjä

Näin onnistut itseruskettavilla

16.04.2018 1 min lukuaika

Yhä useampi tarttuu alkukesästä itseruskettavaan, kun talven jälkeisten vitivalkoisten säärien paljastaminen ei houkuta. Jotkut eivät rusketu ilman apua millään. On totta, että purkkirusketus on monelta näkökannalta jopa parempi vaihtoehto kuin auringossa paahtuminen, mutta moni arkailee itserusketustuotteiden äärellä. Mitä jos lopputuloksesta tulee läikikäs tai liian tumma?

Varautuneisuuteenkin on syynsä, olemmehan kaikki nähneet tai kokeneet epäonnistuneen itserusketuksen piinan, josta ei helpolla pääse. Itserusketusmokat ovat kuitenkin vältettävissä, muutaman niksin ja huolellisen esivalmistelun avulla.

1. Valitse asteittain ruskettava tuote. Kaikki myymämme itseruskettavat tuotteet ovat maltillisesti ruskettavia tuotteita, luonnollisen sävyisellä lopputuloksella, joten shokeeraavaa rusketuslookia ei tarvitse pelätä. Hiljaa hyvä tulee todella pätee itserusketukseen. Jos silti arkailet, valitse esim. Eco by Sonyan itseruskettava kasvovesi ja Winter Skin voide – niillä et voi mennä metsään!

2. Ajoita karvojen ajelu tai vahaaminen 1-2 päivää ennen itserusketustuotteen levittämistä. Näin ihoon ei jää pienen pieniä ruskeita pisteitä. Kuorintaan käy mikä tahansa kuorintatuote, mutta kuorintakintaalla saat parhaan mahdollisen pohjan itseruskettavalle.

3. Kuori iho huolellisesti. Keskity etenkin kuiviin ihokohtiin, kuten kasvoissa nenänpieliin ja leukaan, sekä vartalossa polviin, kyynärtaipeisiin, nilkkoihin, jalkapöytiin ymv. Itseruskettava tarttuu tasaisemmin terveeseen ihoon ja kestää pidempään.

4. Kosteuta iho, ainakin yllä luetellut kuivemmat vartalonosat. Itseruskettava jämähtää herkemmin kuivaan ihoon, joten asettaaksesi koko kropan päästä varpaisiin samalle lähtöviivalle, kannattaa tämä kohta toteuttaa.

5. Aloita levittäminen jaloista ja etene ylöspäin. Näin vältät kumartelun aiheuttamat tahrimiset.

6. Pyydä kaveri apuun. Etenkin selän, hartioiden ja niskan rasvaaminen kannattaa delegoida henkilölle, joka näkee mitä tekee. Pidä kaverin kanssa itserusketustreffit tai lahjo kumppani asialle!

7. Odota kärsivällisesti itseruskettavan imeytymistä ja pue tummat, löysät vaatteet. Itseruskettavan levitys kannattaa siis ajoittaa vapaapäivään tai -iltaan. Rusketus tekeytyy vähitellen muutaman tunnin aikana. Halutessasi voit syventää rusketusta useamman kerran haluamaasi vahvuuten asti, muutaman päivän välein.

 

Nyt onnistut takuulla!


Jätä kommentti

Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.