Siitepölyaikana monelta jää huomaamatta, että myös kosmetiikka voi herkistää -eikä pelkästään ihoa. Lempivoide tai -shampoo voi salakavalasti lisätä elimistön kuormitusta, vaikka pieninäkin pitoisuuksina. Kosmetiikka voi aiheuttaa ristiallergiaa ja toimia lisäherkistäjänä juuri silloin kun elimistö on kovilla siitepölyn takia muutenkin. Silmät kirvelee, rähmii ja vetistää, iholla on kuivia läikkiä, ihottumaa, kuumotusta, lehahtelua, turvotusta ja hilseilyä. Nenä on tukossa ja tulehduksia tulee helposti. Ihon ja limakalvojen oireilu rajoittaa elämää huomattavasti ja väsymys painaa. Mistä ihmeestä saa apua tilanteeseen? Siitepölylle ei oikein voi mitään, mutta lähes kaikelle muulle voi, joten suosittelenkin karsimaan kaikessa turhat pois. Näin myös kosmetiikassa.
Tein sinulle siitepölyallergikon TOP 6 karsintalistan. Tarkista sisältääkö kosmetiikkasi seuraavia ainesosia ja karsi nämä minimiin ainakin keväällä ja heinän kukinnan aikaan.
Herkkisten onneksi on olemassa myös yksinkertaista luonnonkosmetiikkaa, josta on jo jätetty pois ihoa yleisimmin ärsyttävät ainesosat. i+m Naturkosmetikin sarja Freistil Sensitiv on ylivertainen herkän ihon hajustamaton luonnonkosmetiikkasarja, josta karsintalistan ainesosat on jätetty pois.
Sarja sopii sekä naisille, miehille että lapsille. Tuotteissa on ihanan lempeät ja hoitavat koostumukset, eikä mitään ylimääräistä. Sarjan on kehittänyt kätilö ja luontaishoitaja Inge Stamm jo vuonna 1978. Reseptiikka on toiminut herkkäihoisille kaikki nämä vuodet. i+m Naturkosmetik Freistil Sensitiv-tuotteet tuoksuvat lapsuuden kakkutaikinalta ja ne suorastaan hellivät herkkäihoisen ihoa. Biodellyn Freistil Sensitiv -valikoimaan voit tutustua täällä.
Tämän artikkelin on kirjoittanut i+m naturkosmetik -sarjan maahantuoja Mari Mattson.
Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.